perjantai 6. toukokuuta 2011

Teivon Juoksukoulu starttasi 4.5. raviradalla


Teivon Juoksukoulu aloitti rekkujen tahdittamana urakkansa.

Ekalla kerralla mukana myös Suunto sykemittarin esittelyä sekä kokeilua.
Saatiin tuntumaa omiin syketasoihin ja muutamat juoksivat teivo cupin reittiä vauhdikkaasti sykkeillä hipoen kahtasataa.

Seuraavina viikkoina opitaan miten juostaan ja millä omilla sykkeillä.
Tavoite on asetettu elokuun lauantaihin 13.8. Kauppakeskus Elon järjestämään toiseen ELOJUOKSUUN.  Siellä kävellään/juostaan lyhyempi reitti, matkana noin 11 km.
Viimeinen kuntohuippu asetetaan syyskuulle 17.9. Hotelli Ellivuoren järjestämään ELLIVUORI-juoksuun.  Siellä vietämme juoksukoulun lopettajaiset, saunomalla ja syömällä hyvin ja pitkään.  Toivottavasti ZUMBA-ohjaajamme ehtiinee paikalle musiikkivehkeineen ohjaamaan liikunnallisen tuokion vielä lopuksi.

Koulun jatko on vielä avoinna, mutta tämä ryhmä jatkaa kohti kuninkuusmatkaa,
eli ensi vuonna tavoitteenna on "ei mitään vähempi kuin MARATON."

Vanhat kilpaurheilutaustat ponkasi pintaan ja ryhmäläiset innolla selasivat veteraaniurheilulehteä, PM-kisat Lappeenrannassa heinäkuussa, osallistuminen on muutamalla harkinnassa.  Teivon veteraaniosasto ottaa lämpimästi uudet jäsenensä vastaan.

Kesän veteraanileiri Urheiluopisto Pajulahdessa sai myös suuren kannatuksen, harmillisesti kesälomat jo lukkoonlyötynä, joten kesäkuulla ei leireillä.  Jäämme innolla odottamaan syksyn leirejä.

Ja ettei ihan pelkäksi urheiluksi menisi, niin koululaiset päättivät lähteä porukalla Pyynikin Kesäteatteriin nauttimaan RAUTA-AJASTA sekä kahvista ja konjamiinista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti